|
Uusi
konepajateollisuuden keskittymä muodostettu
Halikko
Works Oy:n ja Tomi-Steel Oy:n koko osakekanta on siirtynyt
Halikko Group Oy:n omistukseen, jonka enemmistön omistaa
Helmet Business Mentors Oy:n keräämä sijoittajaryhmä.
Suomen Teollisuussijoitus Oy, Eläke-Fennia ja yhtiöiden
avainhenkilöt tulevat emoyhtiön Halikko Group Oy:n
merkittäviksi vähemmistöosakkaiksi.
Halikko
Works Oy valmistaa hitsaukseen, kylmämuovaukseen ja lämpökäsittelyyn
pohjautuvia terästuotteita, joista ydintuotteita ovat
vaativat säiliönpäädyt, puolipallot ja
pallosäiliöiden vaippalevyt. Konsernin asiakkaat
ovat kansainvälisiä puunjalostus-, energia-, meritekniikan-
ja konepajateollisuuden yrityksiä. Halikko Worksin liikevaihto
vuonna 2007 oli 20 milj. euroa, josta viennin osuus oli 65%
suuntautuen mm. Ruotsiin, Norjaan, Englantiin, Puolaan ja
Venäjälle.
Halikko
Works Oy:n oli pääomasijoitusyhtiö Teknoventure
Rahasto II Ky:n osakkuusyhtiö. Rahasto tuli yhtiön
omistajaksi syksyllä 2005, kun Rautaruukki Oyj myi Halikon
tehtaansa toimivalle johdolle ja rahastolle. Halikko Works
Oy on myös merkittävänä omistajana Iin
Konepaja Oy:ssä, joka tuottaa vahvasta teräsmateriaalista
valmistettuja korkealaatuisia pyörähdyskappaleita.
Iin Konepajan liikevaihto vuonna 2007 oli 6 milj. euroa. Iin
Konepaja Oy:n muina omistajina ovat edelleen Teknoventure
Oy ja Teknoventure Rahasto II Ky.
Tomi-Steel
Oy valmistaa tiukat vaatimukset täyttäviä putkisto-osia
ja –esivalmisteita teollisuudelle, joista tärkeimpiä
asiakkaita ovat olleet laivanrakennus ja energiateollisuus.
Tomi-Steelin liikevaihto vuonna 2007 oli 11 milj. euroa
”Yhtiömme
ovat kasvaneet viime aikoina selvästi ja tavoitteenamme
on luoda aiempaa kilpailukykyisempi yritys, joka pystyy tarjoamaan
valituille asiakkaille entistä suurempia kokonaisuuksia
ja parempaa palvelua. Helmetin avustuksella pystymme yhdistämään
voimavaramme ja täydentämään omaa osaamistamme.”
kertovat Jorma Leppänen ja Tomi Juselius .
”Yrityksillä
on erittäin hyvä markkina-asema valituissa tuoteryhmissä
ja niiden liiketoiminta jakautuu usealle eri asiakassektorille,
mikä tasoittaa suhdannevaihteluita ja tarjoaa useita
mielenkiintoisia kasvumahdollisuuksia.”, toteaa Helmetin perustajaosakas
ja Halikko Group-konsernin hallituksen puheenjohtaja Seppo
Ahonen .
”Isot
kansainväliset yritykset etsivät entistä kokonaisvaltaisempia
toimittajia, joilla on myös erikoisosaamista. Halikko
Groupin kaltaisella yrityksellä on mainiot edellytykset
menestyä kovenevassa kilpailutilanteessa”, arvioi Teollisuussijoituksen
sijoitusjohtaja Antti Kummu .
Lisätietoja:
-
hallituksen puheenjohtaja Seppo Ahonen , Halikko Group Oy,
puh. 050-364 6370
-
toimitusjohtaja Jorma Leppänen , Halikko Works Oy, puh.
0400-539 229
-
toimitusjohtaja Tomi Juselius , Tomi-Steel Oy, puh. 040-550
3901
-
sijoitusjohtaja Antti Kummu , Suomen Teollisuussijoitus Oy,
puh. 050-432 4486
Vuonna
1947 perustettuun liiketoimintaan pohjautuva Halikko Works
Oy valmistaa hitsaukseen, kylmämuovaukseen ja lämpökäsittelyyn
pohjautuvia terästuotteita, joista ydintuotteita ovat
vaativat säiliönpäädyt, puolipallot ja
pallosäiliöiden vaippalevyt. Vuonna 1996 perustettu
Tomi-Steel Oy valmistaa tiukat vaatimukset täyttäviä
putkisto-osia ja –esivalmisteita teollisuudelle. Vuonna 1990
perustettu Iin Konepaja Oy tuottaa vahvasta teräsmateriaalista
valmistettuja korkealaatuisia pyörähdyskappaleita.
Konsernin tuotanto tapahtuu Halikossa, Turussa ja Iissä.
Työntekijöitä konsernissa on n. 240 henkilöä.
( www.halikkoworks.fi
, www.tomi-steel.fi
, www.ikp.fi)
Helmet
Business Mentors Oy on suomalainen listaamattomien kasvuyritysten
omistusjärjestelyihin ja teolliseen kehittämiseen
erikoistunut pääomasijoitusyhtiö, joka on sijoittanut
varoja yli 30 yritykseen, jotka työllistävät
yli 2500 henkeä. Kolmen rahaston lisäksi Helmetin
sijoittajina on joukko kotimaisia ja ulkomaisia ammattimaisesti
sijoittavia yksityishenkilöitä, vakuutusyhtiöitä
ja muita instituutioita. Helmetin kantava voima on joukko
kokeneita suomalaisia teollisuusjohtajia. (www.helmetcapital.fi)
Suomen
Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö.
Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä
varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen.
Teollisuussijoitus sijoittaa kasvuyrityksiin suoraan ja pääomasijoitusrahastojen
kautta, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Kohteena
ovat kaikki toimialat. Pääomasijoituksia tarvitaan
kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, yrityksistä versoviin
uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin
investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin.
Yhtiön sijoitusten kokonaismäärä on noin
470 miljoonaa euroa. (www.teollisuussijoitus.fi)
|