< Takaisin

 
     
   
     
 


2.9.2008

 

 Profita Groupin rahastot ovat hankkineet omistukseensa Suomen johtavan maanrakennuskoneiden alustojen valmistajan ja varaosatoimittajan Häggblom-Yhtiöt.


Häggblom-ryhmään kuuluvien Ab A. Häggblom Oy:n ja Ab Nord Track Oy:n liikevaihdon oletetaan olevan vuonna 2008 noin 31 miljoonaa euroa. Yhtiöillä on noin 90 työntekijää, jotka kaikki jatkavat vanhoina työntekijöinä. Yhtiöiden pääkonttori ja tuotantolaitos sijaitsevat Kokkolassa.


Kaupan jälkeen Häggblom-yhtiöiden pääomistajina on Profita Managementin hallinoima Profita Fund III- rahasto. Vähemmistöomistajina ovat Profita Groupiin kuuluva Wedeco Fund IV -rahasto ja yhtiön myyjistä Boris, Sune ja Åke Häggblom, jotka jatkavat edelleen yhtiön johdossa. Uutena omistaja mukaan tulee yhtiön nykyinen toimitusjohtaja John Hagnäs.


Häggblomin-perheen vuonna 1954 perustama yhtiö on yli 50 toimintavuoden aikana kehittänyt palvelujärjestelmän, joka tukee konevalmistajien ja maanrakennuskoneiden käyttäjien tehokasta ja taloudellista toimintaa. Yhtiö valmistaa maanrakennuskoneiden telastoja ja kokonaisia alustoja. Maanrakennuskoneiden valmistukseen liittyvän konepajaosaamisen lisäksi yhtiö tarjoaa huolto- ja varaosapalveluja.


"Häggblomin perhe ja yhtiöiden henkilöstö ovat tehneet erinomaisen työn luodessaan Häggblomista yhden Suomen johtavista yrityksistä alallaan ja odotamme innolla mahdollisuutta jatkaa yrityksen kehittämistä myös jatkossa", sanoo toimitusjohtaja Risto Jalonen  Profita Groupista.



"Profitan tavoitteena on jatkaa liiketoiminnan kehittämistä yhdessä nykyisen johdon kanssa ja panostaa erityisesti toiminnan kasvattamiseen. Uskomme, että kokenut johto yhdessä Profitan kanssa vie yhtiön seuraavan laajennusvaiheen yli. Tavoiteltu kasvu tarjoaa Häggblomin henkilöstölle mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja luo uusia työpaikkoja, sanoo Häggblom-yhtiöiden uusi hallituksen puheenjohtaja Keijo Kangasluoma Profita Groupista.


"Olemme ottamassa uusia askelia kasvupolullamme ja uusi omistaja antaa tähän hyvät eväät. Odotamme mielenkiinnolla tulevia vuosia ja uskomme Häggblom yhtiöiden menestyksen jatkuvan myös tulevaisuudessa," Häggblom yhtiöiden toimitusjohtaja John Hagnäs toteaa.

Lisätietoja:

Profita Group:

Keijo Kangasluoma, 040 752 0022 tai Risto Jalonen, 040 721 5557

Oy A Häggblom Ab:

toimitusjohtaja John Hagnäs, 0207 658 201

 

 

 

© 2004 TeknoVenture. Sitemap