|
LEHDISTÖTIEDOTE
10.12.2009
Talenomin
kumppaniksi ja merkittäväksi omistajaksi Teknoventuren
pääomasijoitusrahastot
Talenomin,
yhden Suomen merkittävimmistä tilitoimisto- ja taloushallinnon
ulkoistamispalveluja tuottavan yhtiön, merkittäväksi
vähemmistöomistajaksi ovat 10.12.2009 tehdyllä
järjestelyllä tulleet Teknoventure Management Oy:n
hallinnoimat pääomasijoitusrahastot. Omistuksen
enemmistö säilyy edelleen yhtiön avainhenkilöillä
ja uuden Talenom Yhtiöt –konsernin toimitusjohtajana
toimii KTM Harri Tahkola. Järjestelyn myötä
yhtiön osakkaaksi on lisäksi tullut noin 20 yhtiön
avainhenkilöä.
Talenom
on nopeasti kasvava, valtakunnallinen tilitoimistoyritys.
Talenom toimii yli 10 paikkakunnalla mm. Helsingissä,
Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Rovaniemellä.
Talenomilla työskentelee noin 220 työntekijää
ja asiakkaita on yli 3500.
”Tilitoimistotoimiala
on murrosvaiheessa. Pk-yritysten odotukset tilitoimistoille
kasvavat kokoajan muun muassa sähköisen taloushallinnon,
raportoinnin sekä neuvontatyön osalta. Me olemme
panostaneet näihin asioihin voimakkaasti jo vuosia. Näemme,
että markkinoilla on koko ajan kasvavaa kysyntää
palveluillemme”, sanoo Talenomin toimitusjohtaja Harri
Tahkola.
”Järjestely
mahdollistaa erinomaiset puitteet parantaa ja lisätä
palveluidemme tarjontaa nykyisille ja tuleville asiakkaille.
Omistuspohjan laajentaminen vahvistaa edellytyksiä palveluiden
parantamiseen nykyisille asiakkaille sekä entistäkin
voimakkaammalle kasvulle sekä konsernin maantieteelliselle
laajentumiselle kotimaassa. Uutta kasvua haemme jatkossa sekä
yrityskauppojen että orgaanisen kasvun kautta. Olemme
siis erityisen tyytyväisiä että saimme kumppaniksemme
yrittäjämäisesti toimivan, pitkäjänteisen
ja pk-yrityskentän hyvin tuntevan pääomasijoittajan”,
toteaa Harri Tahkola
”Talenomilla
on toimialallaan erityisesti Pohjois-Suomessa jo nyt erittäin
hyvä markkina-asema. Yhtiöllä on merkittävä
kasvupotentiaali mm. pääkaupunkiseudulla, jonne
yhtiö onkin jo asettunut. Sen avainhenkilöt ovat
lähteneet aktiivisesti hakemaan kasvua ja onnistuneet
luomaan pitkäaikaisia ja vahvoja asiakkuuksia niin pk-sektorilla
kuin isommissakin yhtiöissä. Yhtiön tapa toimia,
sen toimiala, hyvä kannattavuus ja ammattitaitoinen sekä
sitoutunut henkilöstö antavat hyvät edellytykset
uuden omistusrakenteenkin myötä liiketoiminnan kasvattamiselle
myös matalasuhdanteen aikana,” kiteyttää
Teknoventure Management Oy:n sijoitusjohtaja ja uuden Talenom
Yhtiöt –konsernin hallituksen jäsen Kaarina Pekkinen.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja
Harri Tahkola, Talenom Yhtiöt Oy, puh. 0400-585400
harri.tahkola@talenom.fi
Sijoitusjohtaja
Kaarina Pekkinen, Teknoventure Management Oy, puh 040-5562494,
kaarina.pekkinen@profitagroup.fi
Toimitusjohtaja
Ilkka Lukkariniemi, Teknoventure Management Oy, puh. 040-5547657,
ilkka.lukkariniemi@profitagroup.fi
Talenom
Yhtiöt Oy:n budjetoitu liikevaihto vuodelle 2010 on 16,5
meur. Talenom on yksi Suomen johtavista kotimaisista tilitoimistoalan
toimijoista. Talenom on perustettu vuonna 1972. Yhtiöllä
on alalle poikkeuksellinen konsepti, jossa jokainen yritys
ja yrittäjä saavat kirjanpitäjän lisäksi
keskustelukumppanikseen talouden hallinnan ammattilaisen,
Oma Talouspäällikön. Talenomin tietojärjestelmät
mahdollistavat asiakkaalle paperittoman taloushallinnon ja
ovat toimialalle poikkeuksellisen nykyaikaiset. Lisäksi
yhtiössä on panostettu merkittävästi yksinkertaisen
mutta informatiivisen asiakkaan talousraportoinnin kehittämiseksi.
Teknoventure
Management Oy on Oulussa sijaitseva pääomasijoitusyhtiö.
Yhtiön hallinnoimilla rahastoilla on tällä
hetkellä n. 25 kohdeyritystä, jotka työllistävät
yli 700 ihmistä. Yhtiö on kohdeyritystensä
aktiivinen omistaja ja pyrkii yhdessä yrittäjien
kanssa kehittämään yhtiöitään
ja aikaansaamaan yrityksissään kannattavaa kasvua.
Teknoventure Management Oy:n palveluksessa on seitsemän
pääomasijoittamisen, rahoitusalan, liikkeenjohdon
ja yrityselämän kokemuksen omaavaa ammattilaista.
Yhtiö kuuluu valtakunnalliseen Profita Group – pääomasijoitusyhteisöön
( www.profitagroup.fi
ja www.teknoventure.fi)
|