< Takaisin

 
   
     
 

6.6.2002
TeknoVenturelle uusi pääomasijoitusrahasto

Teknoventure Management Oy:n uuden pääomasijoitusrahaston, Teknoventure Rahasto II Ky:n syntyminen on varmistunut. Rahastoa koskevat sopimukset allekirjoitettiin viime perjantaina. Nyt syntynyt rahasto, johon saatiin kerättyä 15 milj.€ , on suurin Teknoventure Management Oy:n hallinnoimista rahastoista. Teknoventure Rahasto II Ky keskittyy sijoitustoiminnassaan Pohjois-Suomen kasvukeskuksissa oleviin kasvukykyisiin ja -haluisiin pk-yrityksiin luoden niille edellytyksiä kannattavaan kasvuun ja mahdollistaen myös erilaiset yritysjärjestelyt.

Teknoventure Management Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Lukkariniemi pitää uuden rahaston syntymistä erittäin tärkeänä Pohjois-Suomen pääomasijoitustoiminnan kehittymisen kannalta. "Nyt aikaansaatu ratkaisu mahdollistaa entistä paremmin potentiaalisten kasvuyritysten pääomarahoituksen ja kehittämisen. Mm. Oulun seudun kasvaviin tarpeisiin pystytään vastaamaan nykyistä kattavammin paikallisesti ja "omin eväin". Alueemme yrityspotentiaali on valtakunnallisestikin merkittävä, mikä mahdollistaa kannattavan ja terveellä pohjalla olevan pääomasijoitustoiminnan. Olemme luonnollisesti iloisia siitä, että sijoittajat ovat luottaneet hallinnointiyhtiöömme antaessaan rahaston pääomasijoitustoiminnan meidän hoidettavaksemme. "

Teknoventure Rahasto II Ky:n sijoittajat ovat pääosin valtakunnallisia tahoja. Vakuutusyhtiöistä lähtivät merkittävällä panoksella mukaan Ilmarinen, Suomi ja Pohjola sekä Eläke-Fennia. Suomen Teollisuussijoitus Oy:n sekä Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran sijoitussitoumukset täydennettynä Teknoventure Oy:n päätöksellä varmistivat omalta osaltaan rahaston riittävän koon. Erittäin tärkeänä on pidettävä paikallisten tahojen: Oulun Osuuspankin ja Raahen Seudun Osuuspankin mukaantuloa.

Teknoventure Management Oy on Pohjois-Suomessa toimiva, yksityinen, ammattimaista pääomasijoitustoimintaa harjoittava yhtiö, joka hallinnoi neljää pääomasijoitusrahastoa: Teknoventure Oy:tä, Lapin Rahasto I Ky:tä, Jokilaaksojen Rahasto I Ky:tä sekä Teknoventure Rahasto II Ky:tä. Hallinnoitavat pääomat nousivat uuden rahaston myötä 35 milj.€:oon. Rahastot ovat tällä hetkellä mukana yhteensä 25 yrityksessä. Kohdeyrityksissä on sijoitettuna kaikkiaan n. 10 milj.€. Osakkuusyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on n.140 milj.€ ja ne työllistävät lähes 700 henkilöä.

Lisätietoja antaa toim.joht. Ilkka Lukkariniemi, Teknoventure Management Oy,
puh. 040 5547657 tai 08 8873330

 

 

© 2004 TeknoVenture. Sitemap