< Takaisin

 
   
     
 

14.11.2003
Kirjapaino Kaleva ja Oulun Tyypit yhdistyvät

Uusi yhtiö aloittaa toimintansa tammikuussa

Kaleva Kustannus Oy on ostanut perjantaina 7.11. kirjapaino Oulun Tyypit Oy:n koko osakekannan. Kaupan myötä perustetaan Pohjois-Suomen uusi, resursseiltaan merkittävä graafisen alan palvelutalo, joka aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2004 Kalevan tiloissa Lekatiellä.

Perustettavaan yhtiöön siirretään Kirjapaino Kalevan ja Oulun Tyypit Oy:n liiketoiminta. Noin 5 miljoonan euron liikevaihdoltaan vielä nimeämätön uusi paino sijoittuu Suomen suurimpien arkkikirjapainojen joukkoon. Kirjapaino Kaleva ja Oulun Tyypit Oy toimivat itsenäisinä yhtiöinä kuluvan vuoden loppuun saakka.

Uuden yhtiön toimitusjohtajana aloittaa Markku Suorsa ja myyntijohtajana Matti Träskelin. Suorsa on Kirjapaino Kalevan kirjapainojohtaja ja Träskelin Oulun Tyypit Oy:n toimitusjohtaja. Painojen henkilöstö jatkaa uudessa yhtiössä vanhoina työntekijöinä. Yhteensä uudessa painossa on 48 työntekijää.

Kehitystyö graafisen alan elinehto

"Kahden hyvän kunnossa olevan painon yhdistyminen kävi helposti ja nopeasti. Molemmilla osapuolilla on sama näkemys alan kehityksestä ja menestystekijöistä", Markku Suorsa kertoo.

"Yhdistyminen mahdollistaa riittävät resurssit toiminnan kehittämiselle ja laadukkaiden palvelujen tuottamiselle myös jatkossa", Suorsa kiteyttää.

Sekä Suorsa että Träskelin näkevät arkkipainojen kehittyvän joko suurten yksiköiden tai hyvin pienten painojen suuntaan.

Koko tuo kilpailuetua

"Yhdistymisen myötä palveluvalikoimamme on puolen Suomen laajin. Uuden yhtiön monipuolinen konekanta ja osaaminen luovat asiakaspalveluumme tehokkuutta ja joustavuutta. Päämarkkina-alueemme on jatkossakin varmasti Pohjois-Suomessa, mutta nyt meillä on paremmat eväät kilpailla myös etelän markkinoilla", Matti Träskelin kertoo.

Lisätiedot

Kirjapaino Kalevan kirjapainojohtaja Markku Suorsa, puh. (08) 537 7500, sähköposti: markku.suorsa@kaleva.fi

Oulun Tyypit Oy:n toimitusjohtaja Matti Träskelin, puh. (08) 563 8524, sähköposti: matti.traskelin@ouluntyypit.fi

Kaleva Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Taisto Riski, puh. (08) 537 7111.

 

 

© 2004 TeknoVenture. Sitemap