< Takaisin

 
   
     
 

18.11.2003
Tasavallan presidentin INNOSUOMI 2003 -palkinto Green Rock -jätevedenpuhdistamolle

Green Rock Oy palkittiin tasavallan presidentin valtakunnallisessa INNOSUOMI 2003 -kilpailussa Green Pack -jätevedenpuhdistamosta.

Iissä, Oulun pohjoispuolella, toimiva Green Rock Oy kehittää ja tuottaa luonnonmukaiseen kivikuitusuodatukseen perustuvia jäteveden pienpuhdistamoita.

Ensi vuoden alussa astuu voimaan asetus, joka edellyttää, että jätevedet on puhdistettava kaikissa haja-asutusalueiden loma-asunnoissa, omakotitaloissa ja maatiloilla. Green Pack täyttää asetuksen vaatimukset jätevesien puhdistamisesta.

Sama lainsäädäntö astuu voimaan kaikissa EU-maissa vuonna 2005.

Jätevesi puhtaana takaisin luontoon

Green Rock -puhdistamojen ydin on kivestä teollisesti valmistettu kivikuitu ja sen suodattavat ominaisuudet. Perusajatuksena on luonnon oman vedenkiertojärjestelmän puhdistavan vaikutuksen jäljittely. Jätevesi puhdistuu mekaanisen suodattumisen, hapettumisen ja biologisen puhdistumisen yhteisvaikutuksesta – aivan kuten luonnossa.

Viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla sijaitsevissa kiinteistöissä syntyvä jätevesi voidaan suodattaa ja tarvittaessa kierrättää esimerkiksi kasvien kasteluun Green Rock -puhdistamojen avulla. Pesu-, keittiö- tai wc-vedet palautuvat luontoon puhtaina ja hajuttomina.

Green Rock tukee kestävää kehitystä

Green Rockin puhdistamot säästävät soravaroja, sillä kiviainesta tarvitaan hyvin vähän perinteisiin suodatusmenetelmiin verrattuna. Yhdestä kivikilosta syntyy jopa 8000 m2 suodatuspinta-alaa.

Green Rock -pienpuhdistamot vievät nimensä mukaisesti vain vähän tilaa. Puhdistamojen valmistusprosessissa käytetään energiana biokaasua. Green Rockin puhdistamot toimivat ilman sähköä. Käytetty suodatin voidaan hävittää kompostoimalla. Kaikki muutkin materiaalit ovat kierrätettäviä.

Ekoteko rehevöitymistä vastaan

Green Rock -tuoteperheeseen kuuluu puhdistamoiden lisäksi myös Ekoteko Aqua Stone -kemikalointilaite, joka muistuttaa ulkoisesti wc-raikastinta. Ekoteko Aqua Stonesta liukeneva alumiinisulfaatti saostaa käymäläjätteiden sisältämän fosforin kiinteään, helposti vedestä poistettavaan muotoon jokaisen wc-huuhtelun
yhteydessä. Jäteveden puhdistus alkaa jo viemäriputkessa.

Innovaatioita puhtaan veden puolesta

Green Rock on perustettu 1990-luvun alussa Partek Paroc Oy:n ympäristötuotteita kehittäväksi ja myyväksi tuoteryhmäksi, joka 1997 siirtyi MBO-kaupalla toimivan johdon Teknoventure Oy:n ja Fortel Invest Oy:n omistukseen.

Tuoteryhmän synnytti silloinen Partek Paroc Oy:n tuotepäällikkö, nykyinen Green Rock Oy:n toimitusjohtaja Juha Huhta, jonka tekniseen innovaatioon Green Rock -tuoteperhe perustuu.

– Meillä suomalaisilla on vielä yllin kyllin puhdasta vettä. Tuntuu silti järjettömältä käyttää juomavettä wc:n huuhteluun, kun kiinteistössä käytetty vesi voitaisiin varsin helposti puhdistaa ja kierrättää erikseen tähän tarkoitukseen, Juha Huhta pohdiskelee.

Maapallon vesivarat pysyvät aina samoina, mutta kulutus kasvaa koko ajan. Suurimmalla osalla maapallon väestöä on pula puhtaasta makeasta vedestä.

Suomesta maailmalle

Tuotteita oli Green Rockin perustamisaikoihin kaksi. Nykyään Green Rockin tuotteita on toimitettu 23 maahan ja Green Rock -tuotemerkki on rekisteröity yli 100 maassa. Huhdalla on Green Rockin tuotteille ja menetelmille useita patentteja ja mallisuojia.

– Tällä hetkellä olemme suunnittelemassa neljää uutta kokoonpanolinjaa Baltiaan, Välimeren alueelle, Skandinaviaan ja Venäjälle, toimitusjohtaja Juha Huhta
kertoo.

Vientivetoisen Green Rockin tuotteet ovat täysin kotimaisia.

Palkittu edelläkävijä

Green Rock Oy:n innovatiiviset tuotteet on huomattu aiemminkin.

Green Rock palkittiin Sininen Pallo -ympäristökeksintökilpailussa vuonna 1996. Kilpailun järjestivät Maailman Luonnon Säätiö WWF, ympäristöministeriö sekä joukko merkittäviä suomalaisia yrityksiä, järjestöjä ja yhdistyksiä.

Green Rock Oy sai palkinnon omaperäisestä ja tuottavasta ideasta Ekoteko Aqua Stone -kemikalointilaitteella Suomen Nuorkauppakamarit ry:n ja Kauppalehden yhteistyössä Merita Nordbanken Oyj:n ja Nokia Oy:n kanssa järjestämän valtakunnallisen Tuottava Idea -kilpailun yrityssarjassa vuonna 2000.


Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Juha Huhta
Green Rock Oy
Teollisuustie 2
91100 Ii
puh. 0400 651 446, (08) 819 2222
fax (08) 819 2211
www.greenrock.fi

 

 

© 2004 TeknoVenture. Sitemap