| |
9.2.2005
Medipolis GMP:lle lisärahaa
Toimiva johto, Teknoventure
ja Oulun kaupunki asiakaspulasta kärsivän yhtiön
omistajiksi
Pääomasijoittajan mukaan tuleminen ja omistuspohjan
laajentaminen mahdollistavat toiminnan kehittämisen,
kuvailee Medipolis GMP Oy:n toimitusjohtaja Pirkko Suhonen
tiistaina julkistettua yhtiön rahoitusjärjestelyä.
Biolääkkeiden sopimusvalmistusta Oulun kaupungin
omistamissa puhdastiloissa tarjoavan yhtiön omistajiksi
tulevat nykyisen Medipolis Oy:n lisäksi alueellinen rahastoyhtiö
Teknoventure Oy, yhtiön toimiva johto sekä Oulun
kaupunki. Lisäksi rahoitusneuvotteluja käydään
Finnveran kanssa.
Rahoituskierroksen turvin Medipolis GMP saa lisää
aikaa markkinoida sekä tiloja että yhtiön palkkalistoilla
olevien henkilöiden osaamista. Aikaa ja kärsivällisyyttä
tarvitaankin, sillä bioalan yleinen taantuma ja rahoitusvaikeudet
ovat pitkittäneet myös GMP:n asiakasneuvotteluita.
Vuokria rästissä
Medipolis GMP:n kohdalla töiden puute on näkynyt
koko viime vuoden jatkuneilla henkilöstön lomautuksilla
sekä tilojen omistajalle eli Oulun kaupungille maksamatta
jääneinä vuokrina - viime vuodelta 160 000
euroa.
Oulun kaupunki tulee tähän operaattoriyhtiöön
aika pienellä osuudella mukaan. Kun keväällä
suunnattu anti tehdään, niin kaupungin osuus on
9,5 prosenttia. Suurempi paine meillä on sen suhteen,
että saataisiin operointihomma pyöriin niin, että
pystyttäisiin vuokria saamaan. Viime vuodelta yhtiö
ei ole vuokria pystynyt maksamaan, asiakkaita on ollut niin
vähän, apulaiskaupunginjohtaja Matti Pennanen myöntää.
Olemme viime vuonna tehneet pieniä palvelutöitä
lähinnä suomalaisille yrityksille. Viime vuonna
olemme myös uusineet strategiaamme ja panostaneet voimakkaasti
markkinointiin ja uusien asiakassuhteiden luomiseen. Nyt neuvottelemme
pääasiassa ulkomaisten yhtiöiden kanssa, Suhonen
kertoo ja myöntää, etteivät neuvottelut
ole vielä poikineet konkreettisia sopimuksia.
Kärsivällisyyttä riittää
Oulun ja Lapin läänien yrityksiin ja etenkin kasvuvaiheen
yrityksiin sijoittavan Teknoventure Oy liiketoimintajohtaja
Tuulikki Marjomaa näkee vaikeuksista huolimatta sekä
bioalalla yleensä että Medipolis GMP:llä hyvät
mahdollisuudet kannattavaan toimintaan. Sijoittajan roolina
on olla mukana kasvuvaiheessa ja irrottautua jossain vaiheessa
yrityksestä.
5-7 vuotta, Marjomaan haarukoi Teknoventuren mukanaolon.
Marjomaa perustelee uskoaan rahaston sijoituskohteeseen sillä,
että kun aikaisemmin isot lääkeyritykset tekivät
kaiken itse, niin nyt lääkkeitä tekevät
myös pienet bioalan yritykset.
Näille firmoille Oulun GMP-tehdas tarjoaa sopimusvalmistus-
ja prosessien kehityspalveluita.
Asiakkaille tämä rahoitusjärjestely on hyvä
signaali. Se lisää meidän uskottavuutta. Kaikkein
tärkeintä on kuitenkin se, että voimme näyttää
sen, että me pystymme ja osaamme täällä
tehdä näitä asioita, Pirkko Suhonen painottaa
ja sanoo, että asiakasreferenssien lisäksi oululaista
osaamista pyritään näyttämään
myös tutkimusyhteistyöllä tiedemaailmaan päin.
Kun investointi aikanaan tehtiin, niin silloin jo päättäjät
tiedostivat, että tässä ollaan mukana riskiliiketoiminnassa
ja edessä voi olla vaikeuksia. Kun tiloihin on kuitenkin
merkittävät investoinnit tehty, niin pitää
olla kärsivällinen ja katsoa eteenpäin ja yrittää
löytää ratkaisuja. Yhtiössähän
on kovasti pyritty asiakaspintoja saamaan, Matti Pennanen
sanoo.
Lähde:
Vesa Kärki
---- Kaleva.plus ----
11:07:27 9.2.2005
|
|