| 20.5.2005
Tiedote
Julkaisuvapaa
20.5.2005
Toimiva
johto ja Teknoventure ostivat ABB Oy Servicen Kempeleen työkaluvalmistusyksikön
Toimitusjohtaja
Jyrki Mannelin, myynnistä ja tuotannosta vastaava Jarmo
Okkonen ja Teknoventure Management Oy:n hallinnoima Teknoventure
Rahasto II Ky ostivat ABB Oy Servicen Kempeleen työkaluvalmistus-
ja työkaluhuoltoliiketoiminnan. Toiminta jatkuu Toolpro
Oy nimisenä. Koko henkilöstö siirtyi
perustetulle yhtiölle vanhoina työntekijöinä.
Toolpro
Oy valmistaa ja huoltaa
erikoistyökaluja pääasiassa ICT-toimialan yrityksille.
Yhtiöllä on vakiintunut asiakaskunta, johon lukeutuu
muun muassa kansainvälisesti toimivia sopimusvalmistajia.
Toolpro Oy :llä on työntekijöitä
12 henkilöä ja liikevaihtotavoitteena on noin 1,5
milj. €.
Toimitusjohtaja
Mannelin toteaa, että kauppa kypsyi kevään
aikana ja päätös yrittäjäksi ryhtymisestä
oli sinällään helppo, koska yritykseen saatiin
ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö ja valmis
toimiva kokonaisuus. Yrityksen hallintoasioiden ja perustoimintojen
järjestämiseen menee toiminnan alkuvaiheessa hieman
aikaa, mutta tämän jälkeen on tarkoitus laajentaa
toimintaa. Kasvua haetaan ensisijaisesti orgaanisella kasvulla,
mutta myös muita vaihtoehtoja mietitään. Toimialan
uhkakuvana on asiakkaiden toimintojen siirtyminen halvemman
kustannuksen maihin, mutta korkealaatuiselle ja joustavalle
toimittajalle Mannelin uskoo jatkossakin löytyvän
töitä.
TeknoVenture
Management Oy
TeknoVenture Management Oy hallinnoi neljää rahastoa,
joiden yhteenlasketut sijoitusvarat ovat noin 39 milj. €.
Rahastot sijoittavat toimialoille, joilla on mahdollisuudet
kasvuun ja lisäksi kyky hyödyntää muuta
alueellista yritysverkostoa kannattavan kasvun aikaansaamiseksi.
Sijoitukset tehdään kasvuvaiheen yrityksiin, mutta
myös yrityksiin, jotka ovat toimialajärjestelyn
tai sukupolvenvaihdoksen kohteena. Yrityksen toimipaikkana
on Oulu. Rahastojen toimialueina ovat ensisijaisesti Oulun
ja Lapin läänit.
Lisätietoja:
Toolpro
Oy
Toimitusjohtaja
Jyrki Mannelin puh. 050 310 0970
Teknoventure
Management Oy
Liiketoimintajohtaja
Kari Itälahti puh. 040 705 9100
|