< Takaisin

 
   
     
 


Incap Furniture Oy ostaa Hirviset Oy:n - merkittävä toimialajärjestely

                  
Tänään solmitulla osakekaupalla ja samassa yhteydessä sovitulla osakevaihdolla tehdään Suomessa merkittävä huonekaluvalmistuksen toimialajärjestely, jossa muodostuu vahva huonekalukonserni. Uusi Incap Furniture -konserni vahvistaa asemaansa Suomen johtavana puupohjaisten huonekalujen valmistajana, jolla on mahdollisuus lisätä vientiä merkittävästi nykyisestä. Yhtiön lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu varmistaa kansainvälisesti kilpailukykyisen raaka-aineen saanti investoimalla tuotannon alkupäähän Venäjälle, kuitenkin siten, että yhtiön tuotanto Suomessa säilyy suurena. Yhtiön tavoitteena on kasvaa yhdeksi maailman johtavista koottavien huonekalujen valmistajaksi, jolla tulee jatkossa olemaan tuotantotoimintaa myös Suomen ulkopuolella.

Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa kesällä 2005 aloittanut Juha Kohonen, ja Hirviset Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Hirvinen liittyy yhtiön johtoryhmään. Uudessa konsernissa tulee työskentelemään alkuvaiheessa noin 350 henkilöä yhteensä kuudella paikkakunnalla Suomessa. Henkilökunnalla on alalta poikkeuksellisen hyvää osaamista ja sen tuotantolaitokset ovat nykyaikaisia.

Kansainvälisten ennusteiden mukaan puupohjaisten koottavien huonekalujen markkinat ovat kasvaneet viime vuosina noin 10 % vuosivauhtia. Kasvun ennustetaan jatkuvan erityisesti kehittyvillä markkinoilla: merkittävinä kasvualueina ovat Venäjä ja Kiina.

Uuden konsernin erityisvahvuuksiin kuuluvat laajat ja yhdistymisten kautta merkittävästi toisiaan täydentävät markkinat sekä laajempi tuotevalikoima. Incap Furniture Oy on perinteisesti ollut erittäin vahva kansainvälinen massiivipuisten mäntykalusteiden sopimusvalmistaja. Ruukki Group –konsernin huonekalutoimialan yhtiö Ruukki Furniture Oy on keskittynyt mdf-levystä ja koivusta valmistettuihin kalusteisiin, joita on toimitettu Suomen ja Ruotsin markkinoille, ja Hirviset Oy on puolestaan viime vuoden aikana suunnannut tuotantoaan voimakkaasti vaneri- ja taivutepuupohjaisiin kalusteisiin. Nyt synnytettävällä uudella rakenteella pystytään tehokkaasti palvelemaan sekä kotimaisia huonekaluketjuja että kansainvälisiä suurjakelijoita. Yhtiön tehtaat täydentävät toisiaan sekä sarjakokojensa että materiaaliensa osalta. Luonnollisena seurauksena liiketoiminnan volyymin kasvusta tulevat synergiahyödyt sekä markkinoinnissa että alihankinnoissa ja ostoissa.

Järjestelyssä Ruukki Group Oyj ostaa käteisellä noin 39 % Incap Furniture Oy:n osakekannasta JMC Finance Oy:ltä 2,4 miljoonan euron kauppahinnalla. Järjestelyyn liittyen Incap Furniture Oy puolestaan ostaa Hirviset Oy:n osakekannan suuntaamalla Hirviset Group Oy:lle omia osakkeitaan. Samassa yhteydessä Incap Furniture Oy mitätöi hallussaan olleita omia osakkeitaan ja pääomasijoittajat Suomen Teollisuussijoitus Oy, Teknoventure Oy ja Jokilaaksojen Rahasto I Ky sekä yhtiön johto käyttävät optio-oikeutensa merkitä Incap Furniture Oy:n osakkeita.

 

Näiden järjestelyjen jälkeen Ruukki Group Oyj ja Hirviset Group Oy omistavat yhteensä noin 47 %, edellä mainitut pääomasijoittajat yhteensä noin 47 % ja yhtiön johto noin 6 % uudesta Incap Furniture Oy:stä.

Ruukki Group Oyj:llä on vuoden 2007 syyskuun loppuun saakka optio nostaa osakeannin kautta Ruukki Groupin ja Hirviset Groupin yhteenlaskettu omistus Incap Furniture Oy:ssä 51 %:iin.

Incap Furniture -konsernin liikevaihtoennuste vuodelle 2005 on noin 60 miljoonaa euroa (2004: 79 miljoonaa euroa), ja liikevoittoennuste 2005 on lievästi negatiivinen (2004 toteuma oli 1,5 miljoonaa euroa). Hirviset -konsernin liikevaihtoennuste 2005 (11 kk tilikausi) on noin 11 miljoonaa euroa, ja liiketappioennuste noin 1 miljoona euroa.

 

Uuden Incap Furnituren johto arvioi konsernin liikevaihdon vuodelle 2006 olevan yli 70 miljoonaa euroa ja liikevoiton olevan positiivinen. Vuoden 2006 kuluessa tehtävien järjestelyjen jälkeen yhtiön johto odottaa liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan edelleen.

Ruukki Group Oyj:n strategian mukaisesti se on valmis panostamaan teollisen toiminnan

laajentamiseen silloin, kun on mahdollisuus kannattavaan kasvuun ja kansainvälistymiseen.

 

RUUKKI GROUP OYJ

 

 

Antti Kivimaa

toimitusjohtaja

 

 

Ruukki Group -konserni on yrittäjien kehitysyhtiö, joka toimii omistamiensa yhtiöiden kautta koko Suomen alueella mm. mekaanisessa puunjalostuksessa, rakentamisessa, sosiaalialalla, metallialalla, internet-tekniikassa ja useilla tietotekniikan aloilla. Ruukki Group Oyj on noteerattu Helsingin Pörssin (OMXH) I-listalla.

 

 

Lisätietoja antavat

 

Antti Kivimaa

toimitusjohtaja

Ruukki Group Oyj

0400-501780

 

Juha Kohonen

toimitusjohtaja

Incap Furniture Oy

0400-608 312

 

 



 

 

 

© 2004 TeknoVenture. Sitemap