| 3.2.2005
Green Rock Oy menestyi puhdistamotestissä
Nykyisten kiinteistökohtaisten
äatevesipuhdistamoiden tekniikka riittää täyttämään
viime vuoden alussa voimaan tulleen hajajätevesiasetuksen
vaatimukset, todettiin Suomen ympäristökeskuksen
(SYKE) Ravinnesampo-hankkeessa. Ravinnesammossa seurattiin
ja tutkittiin lähes kaikentyyppisiä markkinoilla
olevia puhdistamoja - yhteensä noin neljääkymmentä
- pääasiassa Uudellamaalla ja Lounais-Suomessa.
Lähes kaikki tutkitut puhdistamot pystyivät poistamaan
orgaanisia aineita ja typpeä keskimäärin vaaditut
määrät. Sen sijaan osa puhdistamoista ei poistanut
tarpeeksi fosforia.
Asumisesta syntyvien jätevesien puhdistuksen lisäksi
Ravinnesampo-hankkeessa tutkittiin menetelmien tehoa 17 maitotilalla,
joilla oli käytössä kahdeksan eri valmistajan
puhdistamoja. Nykyisin maitohuoneiden pesuvedet on yleensä
johdettu joko lietesäiliöön tai yhdessä
asumisjätevesien kanssa saostuskaivojen kautta ojiin
ja edelleen vesistöön. Maitohuoneiden pesuvesien
puhdistus on vaativa tehtävä, koska niiden koostumus
poikkeaa huomattavasti asumisjätevesistä: niissä
on runsaasti orgaanista ainesta ja fosforia, ja pH vaihtelee
suuresti.
GREEN ROCK -PUHDISTAMOT TOIMIVAT HYVIN
Hankkeessa tutkituista puhdistamoista parhaiten menestyi ainoa
pohjoissuomalainen, lissä ja Kempeleessä toimiva
Green Rock Oy. Asumisjätevesitutkimuksessa Green Rockin
puhdistamon tulosten vaihteluväli oli tutkituista pienin,
eivätkä päästöt ylittäneet miltään
osin haiajätevesiasetuksen enimmäisraioia. Erityisen
hyvin Green Rockin puhdistamot menestyivät fosforinpoistossa.
Myös maitohuonetutkimuksessa ollut Green Rockin biosuodin
selvisi puhtain paperein eli toimi tasaisesti ia täytti
vaatimukset niin orgaanisen aineksen kuin fosforin ja typenkin
osalta. Pitoisuudet nousivat selvästi vain häiriötilanteissa,
eli kemikaalin loppuessa ja navetassa tapahtuneen maitopääston
aikana.
Green Rock on kehitellyt kivikuituun perustuvia puhdistusjärjestelmiään
viidentoista vuoden ajan yhdessä Oulun yliopiston ja
ympäristöviranomaisten kanssa. Tuotteita on sovellettu
moniin käyttötarkoituksiin, rantasaunoista loistohotelleihin,
ja niitä viedään yli 20 maahan. Yhtiöllä
on tytäryhtiöt Ruotsissa ja Norjassa sekä toimipisteet
myös Moskovassa ja Englannissa. Green Rock Oy on palkittu
mm. Tasavallan Presidentin Innosuomi -kilpailussa sekä
Sininen Pallo -ympäristökeksintöpalkinnolla.
Ravinnesampo-hankkeen loppuraportti julkaistaan kevään
2005 aikana Suomen ympäristö -sarjassa kahtena osana,
joista ensimmäinen käsittelee asumisjätevesiä
ja toinen maitohuonekohteita. Loppuraportit ja lisätietoja
julkaistaan myös SYKEn nettisivuilla www.ymparisto.fi/hajajatevesi.
Lisätietoja puhdistamojen toiminnasta Ravinnesampo-hankkeessa
antaa:
Green Rock Oy Juha Huhta Toimitusjohtaja 0400 651 446
Hakamaantie 18 Puh: +358 (0)8 819 2200 E-mail: info@greenrock.fi
90440 KEMPELE Fax: +358 (0)8 819 22 11
Kotisivu: www.greenrock.fi
|