Ville-Valtteri Visuri työskentelee neuvonantajana Teknoventurella. Visurilla on kokemusta kansallisen ja kansainvälisen rahoituksen hakemisesta julkisista lähteistä yhteistyössä yritysten kanssa. Hänellä on ollut merkittävä rooli useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä rahoitushauissa.
Hänellä on noin 15 vuoden kokemus
terästeollisuuteen liittyvästä tutkimus- ja kehitystoiminnasta, johon liittyen
hän on toiminut apulaisprofessorina ja primäärimetallurgian tutkimusryhmän vetäjänä Oulun yliopistolla sekä tutkimuspäällikkönä
Outokumpu Stainless Oy:llä. Visurilla on yli 80 vertaisarvioitua tieteellistä
julkaisua teräksenvalmistuksen metallurgiaan liittyen ja hän on työskennellyt
vierailevana tutkijana Aachenin teknillisellä korkeakoululla vuosina 2014 ja
2019. Hän toimii osa-aikaisena Business Development Specialistina Luxmet
Oy:ssä, joka on erikoistunut metalliteollisuuden korkealämpötilaprosessien
monitorointi- ja ohjausjärjestelmiin. Lisäksi hän toimii muun muassa
hallituksen varajäsenä Teknoventure Oy:ssä, hallituksen jäsenenä Hannu Luukinen
oy:ssä, Oulun
yliopistoseuran varapuheenjohtajana, Vuorimiesyhdistyksen hallituksen jäsenenä sekä Terästutkimuskeskus CASR:n johtokunnan puheenjohtajana.
Visurilla on prosessimetallurgian dosentin arvo Oulun yliopistosta. Hän on suorittanut Oulun yliopistossa tekniikan tohtorin tutkinnon prosessitekniikan alalta sekä diplomi-insinöörin ja tekniikan kandidaatin tutkinnot pääaineenaan tuotantotalous. Näiden lisäksi Visurilla on FEANI:n myöntämä euroinsinöörin nimike ja Düsseldorfin Goethe-instituutin myöntämä Großes Deutsches Sprachdiplom. Opintojensa aikana oli vaihto-opiskelija Münchenin teknillisellä yliopistolla sekä työskenteli muun muassa Rautaruukki Oyj:llä, Nokia Siemens Network Oy:llä sekä Keskinäinen vakuutusyhtiö Turvalla. Hänen työkieliään ovat suomi, englanti ja saksa, mutta hän puhuu myös jonkin verran ruotsia ja alkeistason venäjää.